30.7.2012

Mansikkamarengit

3 kananmunanvalkuaista
2 dl mansikanmakuista tomusokeria
1 tl perunajauhoja
punaista elintarvikeväriä

Erottele huoneenlämpöiset kananmunanvalkuaiset keltuaisista. Vatkaa voimakkaasti kovaksi vaahdoksi. Vaahto on hyvää silloin, kun astian kääntää ympäri, eikä vaahdolle tapahdu mitään. Sekoita perunajauho tomusokeriin ja vatkaa se pikkuhiljaa valkuaisvaahtoon. Jatka vatkaamista vielä 10 minuuttia.

Nostele lusikalla vaahtoa uunipellille ja tiputtele pinnalle pieniä tippoja elintarvikeväriä. Pyörittele cocktail-tikulla kuvioita vaahdon pinnalle.

Paista marenkeja uunissa 1,5 tuntia 100 asteessa, jonka jälkeen vielä 0,5 tuntia 50 asteessa. Käännä tämän jälkeen uuni pois päältä ja jätä luukku auki, jotta marengeista haihtuu kosteus. Marengit on parhaimmillaan saman päivän aikana.


25.7.2012

Pestokiekot

1 annos pestoa
aurinkokuivattuja tomaatteja
1 pkt (500 g) lehtitaikinaa

Sulata taikinalevyt, levitä päälle pestoa, pilko aurinkokuivatut tomaatit pieneksi hakkeeksi ja ripottele sinne tänne levyjen päälle. Rullaa taikinalevyt pituussuunnassa ja leikkaa rulla kuuteen osaan. Käännä taikinan pää kiekon alle ja nosta uunipellille. Koristele halutessasi hyppysellisellä juustoraastetta ja paista taikinapaketin ohjeen mukaan.


10.7.2012

Lime-juustokakku

Pohja:
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 prk (á 200 g) sitruunalla maustettua rahkaa
2 rs (á 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
4 kananmunaa
3 limeä

Valmista pohja vatkaamalla margariini ja sokeri keskenään. Vatkaa sekaan kananmuna ja vehnäjauhoihin sekoitettu leivinjauhe. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivipaperilla ja taputtele taikina sen reunoille ja pohjalle.

Pese limet käsiastianpesuaineella ja huuhtele huolellisesti. Raasta limeistä kuoret ja purista mehut. Sekoita rahka, tuorejuusto, sokeri, limemehu ja -kuori keskenään. Lisää perunajauhot pikkuhiljaa seoksen. Vatkaa kananmunat voimakkaasti sekaan. Jatka vatkaamista vielä muutaman minuutin.

Kaada täyte vuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 minuuttia. Täyte saattaa hieman kohota uunissa ja kun sen nostaa huoneenlämpöön, se laskee. Toisin sanottuna siihen pinnalle saattaa tulla pieniä repeämiä, muttei se makua haittaa.

Anna jäähtyä ja nauti. Juustokakun voi myös pakastaa paistamisen jälkeen, mutta usein se koostumus muuttuu vähän vetiseksi pakastimen jälkeen.

5.7.2012

Mansikka-basilikamaljat

Todella helppo ja hyvä jälkkäri isommallekin porukalle. Vaahtoa tulee aika iso annos näillä määrillä.

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 gr mascarpone-juustoa
Digestive-keksejä (myös kaurakeksit käy)
mansikoita
tuoretta basilikaa

Vaahdota vaniljakastikke ja lisää siihen mascarpone voimakkaasti vatkaten. Leikkaa isoimmat mansikat pienemmiksi palasiksi ja silpua kourallinen basilikan lehtiä sekaan. Murskaa keksit pienemmiksi paloiksi.

Nostele maljoihin keksimurskaa, laita päälle basilikalla maustettuja mansikoita ja mascarpone-vaahtoa. Lisää toinen kerros samassa järjestyksessä. Koristele mansikoilla ja pienimmillä keksinmurusilla.