1.12.2013

Nepalilainen voi-tomaatti-kanakastike

Oon muutama vuosi sitten hullantuunut nepalilaiseen ruokaan, mutta ei ole jostain syystä tullut kotona tehtyä sitä. Nyt oli siis jo aikakin :) Tykkään ruuista, joissa on runsaasti erilaisia mausteita, mutta ei liian tuhdisti käytettynä. Tästä syystä esimerkiksi intilainen ruoka on hieman liian mausteista omalle suulle. Vaikka nepalilainen keittiö taitaa pohjautua intialaiseen keittiöön, niin käsitykseni mukaan Intiassa syödään enemmän kasvisruokia ja curryä käytetään runsaammin, kun se nepski on vähän miedompaa.

Kastikkeeseen tarvitset:
500 g broilerisuikaleita
3 rkl tandooritahnaa (esim. Spice Up!)
2 sipulia
2-3 cm pituinen pötkö inkivääriä
3-4 valkosipulin kynttä
öljyä
500 g tomaattimurskaa
1 prk (70 g) tomaattipyrettä
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl kurkumaa
2 tl juustokuminaa (jeeraa)
2 tl neilikkaa
1 prk (2 dl) kermaa (tai kookoskermaa)
3 rkl voita

Lisukkeeksi:
riisiä
raita-kastiketta
naan-leipää

Sekoita tandooritahna broilerisuikaleisiin ja anna marinoitua noin tunti.

Kuori ja raasta inkivääri, pilko sipulit, murskaa valkosipulit ja sekoita keskenään. Kuumenna öljyä pannulla ja paista inkivääriä ja sipuleita hetki. Lisää pannulle tomaattimurska, -pyre ja mausteet ja jätä hautumaan kannen alle pienelle lämmölle.

Paista broilerisuikaleet toisella pannulla ja kun ne ovat saaneet väriä, lisää ne kastikkeen sekaan. Jätä edelleen hautumaan kannen alle ja laita riisi kiehumaan.

Kun riisi alkaa olemaan kypsää, lisää kastikkeeseen kerma ja voi ja sekoita. Anna hauta sen aikaa kannen alla, kun riisi vetäytyy. Tarjoile lämpimänä raita-kastikkeen ja naan-leivän kera.

Muistin tällä kertaa vasta kaupassa, että olisi kiva saada mausteisen kanakastikkeen seuraksi myös raitaa. Ostin valmiin Santa Marian Raita Spice Mix -pussin ja purkin Bulgarian jogurttia, jotka sekoitin keskenään ja annoin maustua jääkaapissa. Maku oli yllättävän hyvä, mutta jäin kaipaamaan sitä tuoretta kurkkua, mitä oikeassa raitakastikkeessa on. En myöskään ollut leipomistuulella, joten naan-leipä ei kuulunut tällä kertaa meidän ruokapöytään. Oon muistaakseni nähnyt niitä valmiina joskus kaupassa, joten jos leipominen ei ole optio, löytynee niitä leipähyllyjen läheisyydestä.


[Muistettiin ihan viime hetkellä ennen ruokailun aloittamista napata kuva ruuasta, joten mihinkään silmiä hivelevään lopputulokseen ei päädytty]




4 kommenttia:

  1. Juuri on kyseinen ruoka hellalla tulossa, saa nähdä kuinka onnistuu... :)

    VastaaPoista
  2. Heippa! Olen vieraillut blogissasi silloin tällöin, niin monta reseptiä jo kokeilujonossa.. :) Nyt halusin haastaa sut mukaan, käypä katsomassa: http://kokkailuajaelamaa.blogspot.fi/ Toivottavasti ehdit lähtemään mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, mulla on ollu "pieni" blogitauko ja sen mukana tää kommentti on jäänyt huomaamatta. Iik! En oo ikinä ollu haastettuna, mut pitää katsoa jos jossain vaiheessa ehtis tekee ton haasteen.

      Poista