23.5.2014

Pesto-fetamuffinssit (munaton)

Suolaiset muffinssit on täydellisiä piknikille, koska ne ovat helppoja kuljettaa ja syödä siististi.

1dl kaurahiutaleita
4 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
2,5 tl No egg -kananmunankorviketta
0,5 dl öljyä
2,5 dl maitoa
5-6 rkl pestoa
5-6 aurinkokuivattua tomaattia
200 g fetaa
parmesan-raastetta pinnalle
öljyä muffinssivuokien voiteluun

Tämä resepti onnistuu myös normaaleilla kananmunilla, joten munankorvikkeen sijasta voit käyttää reseptiin 2 kananmunaa. Munia ei tarvitse vaahdottaa, mutta ne tulee vatkata voimakkaasti taikinaan maidon ja öljyn kanssa.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa joukkoon maito ja öljy. Voit käyttää tähän aurinkokuivattujen tomaattien tai fetan öljyä. Lisää pestoa pikkuhiljaa oman maun mukaan. Pilko aurinkokuivatut tomaatit pieneksi hakkeeksi ja paloittele fetat. Kääntele molemmat täytteet taikinan sekaan. Voitele muffinssivuoat tilkalla öljyä ja annostele paperisiin muffinssivuokiin.

Raasta parmesania muffinssien päälle ja paista niitä noin 20 minuuttia 200 asteessa. Tarjoile lämpöisinä tai jos tarjoilu on esimerkiksi vasta seuraavana päivänä, säilö jäähtyneet muffinssit ilmatiiviiseen rasiaan.

6.4.2014

Trooppinen juustokakku

Tässä on hyvä esimerkki, miten jonkun reseptin paria ainesosaa muuttamalla saa aikaan jotain aivan toisen makuista herkkua. Halusin aikoinaan leipoa jotain herkkua Hunajaista-blogin Riikan synttäreille ja päädyttiin trooppiseen juustokakkuun.  Tämä on siis variaatio yhdestä mun lempparista: lime-juustokakusta. Sitruunalla maustetun rahkan ja maustamattoman tuorejuuston vaihtaminen mangolla ja ananaksella maustettuihin versioihin sai aikaan huomattavan muutoksen maussa.

Pohja:
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 prk (á 200 g) mangolla maustettua rahkaa
2 rs (á 200 g) ananas-tuorejuustoa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
4 kananmunaa
3 limeä

Valmista pohja vatkaamalla margariini ja sokeri keskenään. Vatkaa sekaan kananmuna ja vehnäjauhoihin sekoitettu leivinjauhe. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivipaperilla ja taputtele taikina sen reunoille ja pohjalle.

Pese limet käsiastianpesuaineella ja huuhtele huolellisesti. Raasta limeistä kuoret ja purista mehut. Sekoita rahka, tuorejuusto, sokeri, limemehu ja -kuori keskenään. Lisää perunajauhot pikkuhiljaa seoksen. Vatkaa kananmunat voimakkaasti sekaan. Jatka vatkaamista vielä muutaman minuutin.

Kaada täyte vuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja koristele hedelmillä. Erityisesti carambolat on kauniita ja raikkaita juustokakun kanssa.


Kuva: Riikka Timonen

28.2.2014

Jyväjemmarin näkkäri

Sain pari kuukautta sitten ystävän hippaloissa maistella kotitekoista näkkäriä ja siitä lähtien mieli on tehnyt lisää. Pakko oli siis itsekin vääntää omat näkkärit kehiin. Rakastan ruista, joten sitä oli pakko kokeilla, mutta myös gluteenitonta versiota. Periaatteessa näkkäristä tulee hyvää, kun noin kolmasosa taikinasta on jauhoja ja hiutaleita, kolmasosa siemeniä ja kolmasosa nestettä. Määrät voi vähän heitellä ilman, että lopputulos olisi katastrofi :)

Laitoin näkkäritaikinaan neljää eri sorttia siemeniä ja niitä voi toki vaihdella oman maun mukaan, kunhan kokonaismäärä pysyy samana (3 desilitraa). Ensi kerralla täytynee testaa esimerkiksi pinjansiemeniä. Erittelin alle ruisnäkkärien ja gluteenittomien versioiden jauhoseokset, muuten reseptit ovat samanlaiset.

Ruisnäkkärien jauhoseos:
1 dl karkeita ruisjauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaura- tai moniviljahiutaleita

Gluteenittomien näkkärien jauhoseos:
2 dl maissijauhoja
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

Loput ainekset:
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 tl suolaa
2,5 dl vettä
0,5 dl öljyä
sormisuolaa

Sekoita keskenään kuivat ainekset ja lisää sekaan vesi ja öljy. Sekoita tasaiseksi ja anna taikinan vetäytyä noin 20-30 minuuttia.

Levitä taikina uunipellille leivinpaperille. Lusikalla levittäminen tuntui haastavalta ja käsin levittäessä taikina tarttui sormiin. Helpointa on varmaan laittaa taikinan päälle toinen leivinpaperi ja taputella tai kaulia taikina tasaiseksi levyksi.

Murskaa sormisuola pienemmiksi paloiksi sormien välissä ja ripottele taikinan päälle. Jos näkkäreistä haluaa pedantteja tasakokoisia paloja, voi taikinan tässä vaiheessa "paloitella" veitsellä, mutta itse rikon paistetun taikinalaatan mieluummin käsin. Lopputulos on rouheampi ja omatekoisemman näköinen. Miellyttää siis omaa silmää enemmän, kuin tehdasmallit ;) Ruisversiosta tulee luonnollisesti tummempaa ja gluteenittomasta vaaleaa näkkäriä.

Paista taikinaa vajaa tunti 150 asteessa (kiertoilmauunissa hieman matalemmalla lämmöllä) ja anna jäähtyä. Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi salaatin lisukkeena tai tuorejuuston kera. Sopii myös guacamolen kanssa.

EDIT. Useiden satojen näkkärisatsien jälkeen huomasin, että näkkärien koostumus on ehkä parempi, jos tiputtaa lämpötilan 100 asteeseen ja paistaa näkkäreitä noin 2 tuntia. Tai ainakin mun uunissa ;)


12.2.2014

Guacamole

Oon erittäin einesvastainen ja vielä enemmän vastaan eines-guacamolea. Onko niissä edes avokadoa? Guacamolea on helppo ja nopea tehdä kotona, kunhan löytää kaupasta kypsiä avokadoja. Avokado on yleensä sopivan kypsä, kun sen suipompi pää on hieman pehmeä.

2 avokadoa
1/2 limen mehu
1 pieni tomaatti
1/2 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
ripaus suolaa
ripaus sokeria
(korianteria)
(tuoretta chiliä)

Silppua sipuli pieniksi paloiksi, laita se tilkkaan vettä ja käytä mikrossa, jotta sipuli pehmenee ja kypsyy hieman. Valuta vesi pois, kun sipulit ovat hieman jäähtyneet. Leikkaa tomaatti muutamaan osaan, poista siemenet ja ylimääräinen neste ja kuutioi "liha". Kuori ja kuutioi avokadot ja muussaa niitä haarukalla kulhoon. Itse jätän pieniä sattumia, mutta moni tekee avokadosta täysin tasaista mössöä. Murskaa valkosipuli ja sekoita se sipulin ja tomaatin kanssa avokaadomuussin sekaan. Purista sekaan limemehu, lisää sokeri ja suola. Jos haluat guacamoleen hieman potkua, sekoita mukaan korianteria ja chiliä oman maun mukaan. Anna maustua hetki jääkaapissa.